Historia

Oman maamme hallitus lakkautti Aseveljien Liiton 25. päivä tammikuuta 1945, vaikkei sitä oltu vaadittu eikä tähän toimenpiteeseen löytynyt yhtään todellista syytä. Ankara ja kolea vastatuuli kohdistui kaikkeen mikä liittyi sotaveteraani- työhön 1950-, 1960- ja vielä 1970-luvullakin.
Sotaveteraanien järjestötyö alkoi kuitenkin uudestaan vähin erin kymmenisen vuotta jatkosodan päättymisen jälkeen. Rintamamiesten Asuntoliitto ry perustettiin vuonna 1957. Liiton nimi muutettiin vuonna 1962 Rintamamiesten Asunto- ja Huoltoliitoksi ja vuonna 1964 Suomen Sotaveteraaniliitoksi.

Espoon Sotaveteraanit ry juhli 50-vuotista toimintaansa vuonna 2009. Yhdistyksemme perustettiin itse asiassa jo vuonna 1956. Rekisteröiminen tapahtui kuitenkin vasta vuoden 1959 syksyllä, jota ajankohtaa olemme pitäneet yhdistyksen virallisena perustamisajankohtana. Ensimmäinen rekisteröity nimemme oli Espoon - Helsingin Rintamamiesten Asuntoyhdistys ry. Nimi kuvasi sattuvasti silloisen toiminnan luonnetta ja tarkoitusta. Nykyisen nimensä Espoon Sotaveteraanit ry sai marraskuussa 1965. Yhdistyksen toiminta oli jo tässä vaiheessa laajentunut ja monipuolistunut. Uudet sotaveteraaneille suotuisammat tuulet alkoivat puhaltaa jo ainakin 1980-luvulla. Pienestä ja vaatimattomasta alusta on meidän yhdistyksestämme toimialueellamme Espoossa, Kauniaisissa ja Kirkkonummella kasvanut oloissamme merkittävä sotaveteraaniyhdistys.